tiistai 13. syyskuuta 2011

Hiusväri Logona

Aikaisemmin olin värjäyskierteessä. Värjäytin tukan kampaajalla ja ajattelin sen olevan parempi vaihtoehto kuin markettien kotivärit. Päänahka kirveli käsittelyn aikana ja jonkin aikaa käsittelyn jälkeen. Tyvikasvu näkyi nopeasti, tukka kuivui ja karva oli jotenkin "tönkkö."

Hiusvärien kemikaalit ja ihoärsytys ei ole mukava asia. Elimistö kuormittuu ja allergisoituu.
Elimistön saadessa tarpeeksi kuormitusta, iskee allerginen reaktio...paluuta entiseen ei enää ole.

Onneksi on vaihtoehtoja tavallisille hiusväreille, jotka hoitavat samalla hiusta. Väri on luonnollinen ja elävä. Hienoa on mielestäni se, että hius pysyy luonnollisen elävän taipuisana. Tukka on helpommin käsiteltävissä ja hius sekä päänahka ovat paremmassa kunnossa.

Olen kokeillut kasvipohjaisia hiusvärejä, joissa ei ole synteettisiä kemikaaleja. Värjääntymisaika on pitempi, mutta siinähän se aika menee muuta puuhatessa, myssy päässä. Värjäämisen aikana olo on normaali, päänahassa ei pistele tai kuumota eikä silmissä tunnu ikävältä.


Vinkki: Kasviväreillä värjätessä on tärkeää että hius on täysin puhdas hiuslakkajäämistä tai silikonipitoisista hoitoaineista ja shampoojäämistä. Hiusväri tarttuu paremmin puhtaaseen silikonittomaan hiukseen. Santen Lava shampoo on yksi hyvä vaihtoehto puhdistaa tukka ennen värjäystä. Lava shampoossa on puhdistavaa savea, rhassoul- ja valkosavea, antiseptistä tea treetä, paju-uutetta ym. Lava shampoota suositellaan syväpuhdistuksen lisäksi päänahan ongelmiin, rauhoittamaan kutinaa, hilseilyä ja taliköhnästä kärsiviä.


Logona on sertifioitua luonnonkosmetiikka.

Olen nähnyt Logonan hiusvärejä myytävän ainakin Tampereen ekokampaamo Oranssissa ja Helsingin Ruohonjuurissa.
Santea löytyy ainakin Ruohonjuurista ja Sokoksilta. Näillä kahdella liikkeellä alkaa myös lähitulevaisuudessa nettimyynti.

Logonan voidemainen hiusväri on helppo ja huuhtoutuu hyvin pois.




3 kommenttia:

  1. Ihania vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Voiko tuolla logonan värillä saada aikaan paljonkin tummemman tukan? Juurikasvuni on samaa sävyä, kuin sinun (tuossa kuvassa korvan kohdalla?), ja tahtoisin mustan - edes tummanruskean tukan. Monissa kasviväreissä vaarana taitaa olla se, ettei tummenna tarpeeksi...

    VastaaPoista
  3. Logonalla tummin väri on Teak. Sillä ei valitettavasti saa ihan tummaa tukkaa. Santen hiusvärin musta on tummin kasviväri. Se ei tee kuitenkaan "korpinmustaksi", mutta luonnollisen tummaksi kylläkin. Tummuus syvenee kun värikäsittelyn uusii. Uuden värjäysksen voi tehdä jo seuraavanakin päivänä. Olen sekoittanut värin mustaan kuumaan teehen ja lisännyt punaviinitilkan tai omenaviinietikkaakin luonnolliseksi hapetteeksi. Kunnon vaikutusaika muovimyssyn alla.

    Ite olen käyttänyt vähän vuorotellen värejä, Santea ja Logonaa. Logonan hiusväri on kyllä helpompi käyttää voidemaisuutensa ansiosta.

    Nyt pitäisi kokeilla harmaiden hiusten piilotusta, joka kuulemani mukaan onnistuu värjäämällä ensin punaisella hennalla ja sen jälkeen haluamalla värillä päälle.

    VastaaPoista